Pasi Karjula

Kuvanveistäjä

6.5.1964

Puu, moottorisaha, puukko ja kirves

Alussa oli puu, moottorisaha, kirves ja Pasi Karjula. Sitten puu muotoutui pylvääksi, taloksi tai

monijalkaiseksi kruunupääksi. Koivu, kelohonka, poppeli tai meren patinoima ajopuu veistyivät

kirveen viilloin ja puukon vuolloin ihmispääksi, valaaksi tai karhuksi. Voi sanoa, että

keskisuomalaiset metsät ja Pasi Karjula varttuivat ja kasvoivat rinta rinnan, sopusoinnussa.

Siksi puu oli Pasi Karjulalle luontainen materiaalinvalinta. Pasi Karjula vietti lapsuutensa

ja varhaisnuoruutensa Virtain Hauhuun kylässä. Retket kotiseudun jylhissä harju-, järvi- ja

kolumaisemissa piirsivät luonnon monimuotoisuuden lapsen tajuntaan. Kotona mielikuvat siirtyivät

paperille. Piirtäminen oli vaitonaisen lapsen intohimo. Isä viljeli pientilaa ja hankki

leivänlisää metsurina ja myyntimiehenä, kun pellot oli paketoitu. Äiti kävi työssä

vaneritehtaalla Visuvedellä. Lapsitrion keskimmäinen sai jo alakouluiässä ensimmäiset

öljyvärinsä isoisänsä siskolta, joka harrasti maalaamista. Kirkonkylällä Pasi kävi

ihmettelemässä kruunun viljamakasiiniin pystytettyä karhunkaataja Kitusen museota.

Täytetyt mesikämmenet, keihäät, sivakat ja piilukot antoivat mielikuvitukselle siivet. Pasista

ei tullut karhunkaatajaa, mutta kontiot jäivät elämään hänen töihinsä. Mäntässä tuleva

taiteilija tutustui ensimmäisen kerran Hannes Autereen puureliefeihin ja veistoksiin,

lisäpontta taiteellisille kyvyille loihti alakoulunopettaja Heikki Heikkilä, joka innosti

oppilaitaan maalaamaan ja piirtämään.

Puu erottuu metsästä

Ensimmäinen kamera toi luontoretkille uuden ulottuvuuden. Kalliot, louhikot, hongikot ja metsien

loputon moni-ilmeisyys ikuistuivat filmille, ja sen kautta puu oksineen, pahkoineen ja

käkkyröineen erottui metsästä. Puun työstäminen oli Pasi Karjulalle luonnollinen valinta. Hän

hankki itselleen puusepän koulutuksen Petäjävedellä, nikkaroi vuoden Vuosaaren telakalla

Helsingissä ja kävi työn ohessa iltaisin piirtämässä elävää mallia Deineka-opistolla Pauligin

huvilalla. Taide kiinnosti yhä enemmän ja Pasi Karjula hakeutui Kankaanpään taidekouluun, jossa

hänelle lopullisesti selvisi, että hän halusi kuvanveistäjäksi. Kun ammatinvalintaratkaisu oli

tehty, sen luonnollisena seurauksena oli Kuvataideakatemia, jossa Pasi Karjula alkoi nelivuotisen

opiskelunsa 1986. Lauri Anttilan rehtorikaudella kuvanveisto-oppilaat eivät enää piirtäneet

ensimmäisenä vuotena mallia vaan siirtyivät suoraan muovaamaan savea, valamaan kipsimalleja ja

työskentelemään tulevien materiaaliensa parissa.

OLO

Opiskeluaikanaan Vallilan taiteilija-asuntolassa Pasi sai solukavereikseen Teemu Mäen ja Marko

Vuokolan. Ystävyys Markon kanssa syveni työkumppanuudeksi. Kaverukset perustivat taiteilijaduon, joka sai nimekseen OLO. Sen nimissä he ovat vuosien varrella ottaneet ahkerasti osaa useisiin näyttelyihin. Ryhmän mestarinäytteenä voidaan pitää Hietalahden rantaan syntynyttä tilataideteosta, joka sai nimekseen OLO no: 22. Moniosainen teräspalloryhmittymä kiertää satama-allasta merta, taivasta ja pilviä heijastavana planeettarypäleenä, joka antaa ohikulkijalle löytämisen riemun.

Valmistuttuaan Kuvataideakatemiasta Pasi Karjula työskenteli hetken kuvanveistäjä Martti Aihan

assistenttina. Kosketus luovaan työhön ja taidemaailmaan rohkaisi nuorta taiteilijaa hankkimaan

oman ateljeen, jonka tulipalossa myöhemmin tuhoutui osa Karjulan töistä.

Huippuvuorilta Espanjaan

Englantilaisen kuvanveistäjän David Nashin Suomen-näyttelyn pystyttäminen ja veistäjien

sukulaissieluisuus varmistivat Pasin materiaalinvalintaa. Puu kokoon tai lajiin katsomatta oli

hänen aineksensa. Vuosien varrella Pasi on tutustunut myös eksoottisiin puihin. Hänen puukkonsa

on vuollut pinjaa, akasiaa ja kovaa appelsiinipuuta. Taiteilijan luova uteliaisuus innostaa

vuolemaan kaikkea neulasta tai lehteä kasvavaa. Sama uteliaisuus on vienyt taiteilijan

työskentelemään eri puolille Eurooppaa. Karjula on vuollut puuta Huippuvuorilla, Italiassa,

Espanjassa ja Rovaniemen kaamoksessa. Suurimmat pöllit ovat saaneet moottorisahan viiltoja

Savonrannassa taiteilijatoveri Sami van Ingenin vuokraamalla koululla. Myös Pasi Karjulan

yhteisnäyttelyiden valtiorypäle on näyttävä. Pasin töitä on ollut esillä Ruotsissa, Islannissa,

Norjassa, Saksassa, Italiassa, Australiassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Venäjällä, Virossa,

Liettuassa, Walesissa ja Puolassa.

Yhden pölkyn taiteilija

Pasi Karjulaa voisi kutsua yhden pölkyn taiteilijaksi. Useimmiten hänen työnsä muodostuvat

yhdestä ainoasta puusta, mutta siltikään niistä ei tule yhdenkaltaisia. Hänen veistoksilleen

ominaista on pinnan elävyys. Pasi Karjula ei hio eikä hinkkaa töitään vaan antaa kirveen, sahan

tai puukon viilloilla puun säilyttää oman todellisen kauneutensa, syynsä, nukkansa ja

karheutensa. Suurissa töissään Pasi Karjula antaa puun säilyttää oman ylpeytensä. Ne seisovat

pilareina, pylväinä, toteemeina vielä kasvunsa jälkeenkin näyttelytilaan juurtuneina. Suorat,

klassiset linjat ovat saaneet kupeilleen tai latvaansa pahkamaisia sarvia, kruunuja ja

kasvainmuodostelmia, jotka ryhdittävät muotoa kuin kunniamerkit. Pienissä töissään Pasi Karjula

osoittaa veistäjäntaitonsa ja työkalujensa täydellisen hallinnan. Sirot pikku-ukot, karhut,

valaat ja soikiot suorastaan julistavat kiitosta puukolle ja sen käyttäjälle. Töistä henkivät

taito, taiteellisuus ja salattu veikeys, joka myös loistaa taitelijan lempeästä katseesta.

Pasi Karjula ei suuremmin selittele töitään. Hän ei myöskään julista tai osallistu. Sen hän

jättää taiteensa katsojalle.

12.8. 2001

Vexi Salmi